Kallioiselle myönnettiin Suomen Vahvimmat -sertifikaatti

Suomen Vahvimmat -sertifikaatti myönnetään yrityksille, joiden luottoluokitus on erinomaisella tasolla ja joka on täyttänyt kriteerit kahtena edellisenä vuotena peräkkäin. Kallioinen Yhtiöt oy:n toimitusjohtaja Isto Nuorkivi kertoo, että yritys on ollut vakavarainen jo pitkään. Hyvä taloudellinen tilanne johtuu mm. taitavasti kasvatetusta kiinteistösalkusta.  

”Isompiin tekijöihin verrattuna olemme siinä mielessä epätyypillinen kiinteistösijoittaja, että olemme riskialttiimpia, mutta vuokratuottomme on poikkeuksellisen hyvä, jopa yli 10 %. Olemme onnistuneet löytämään hyviä kohteita, emmekä ole joutuneet käyttämään liikaa velkavipua.” 

Esimerkiksi investointi Riihimäen lasitehtaan kiinteistöön ja tonttiin on osoittautunut erittäin onnistuneeksi. Alueen kehittäminen on tällä hetkellä yksi yrityksen tärkeimmistä prioriteeteista.  

”Lasitehtaalla on valtavasti potentiaalia. Kunnostamalla tiloja meidän on mahdollista saada kiinteistöön hyviä vuokralaisia. Alueella on mainosarvoa myös Riihimäen kaupungille.” 

Nuorkiven mukaan sertifikaatti on hyvä vahvistus Kallioinen yhtiöt oy:n arvoihin, joista yksi tärkeimmistä on luotettavuus.  

”Sen eteen tulemme tekemään töitä myös jatkossa”, Nuorkivi sanoo. 

Kallioinen Yhtiöt Oy - Suomen Vahvimmat -sertifikaatti

<< Takaisin uutisiin