Kallioinen Yhtiöiden toiminta alkoi yli 50 vuotta sitten Kallioisen Veiskan (Veijon) perustaessa yrityksen, jossa ensimmäisinä liiketoimintoina oli maanrakennus, rakennuskonevuokraus ja nostopalvelut. Kiinteistöjen vuokraus hiipi mukaan pikkuhiljaa, yksi kiinteistö kerrallaan.
Viidenkymmenen vuoden aikana vauhti kiihtyi ja nyt vuonna 2025 kiinteistöjä on hallittavana jo noin 50 ja vuokrattavaa toimitilaa yli 80 000 neliötä.
Vaikka nostopalveluja ja rakennuskonevuokraus on ollut näkyvin osa Kallioinen Yhtiöiden toimintaa, kiinteistövuokrauksesta on tullut jo vuosia suurin osa konsernin liikevaihdosta. Kiinteistövuokraus on myös yrityksen liiketoiminnan osa, jonka kehittäminen kiinnostaa Kallioisen perheyrityksen seuraavaa ja ehkä sitä seuraavaakin sukupolvea.
- Kiinteistövuokraus on kasvanut vuosien saatossa vähän niin kuin vahingossa meidän suurimmaksi liiketoiminnaksemme. Olemme ostaneet mielenkiintoisia kiinteistöjä aina kun sellainen on osunut vastaan; haasteita pelkäämättä. Kiinteistökanta on nykyään melko laaja ja pitääkin sisällään melkein kaikkea tavallisista teollisuuskiinteistöistä palvelutaloon ja lasitehtaan kulttuurihistoriallisesta merkittävään miljööseen. Ja aina haluan mainita, että meiltä löytyy myös koirakylpylä! nauraa nykyinen yrittäjä Arska (Arto) Kallioinen
- Kolmen – neljän erilaisen liiketoiminnan pyörittäminen samaan aikaan vaatii käsittämätöntä monitaituruutta ja joskus on parempi keskittyä ja ladata kaikki paukut niihin osa-alueisiin, jotka parhaiten taitaa, Arska jatkaa.
- Rakennuskonevuokraus on minulle tuttua, olen ollut siinä busineksessä mukana nuoresta miehestä lähtien ja siinä olen omimmillani, olenhan sisimmässäni ennen kaikkea konemyyjä. Kiinteistöpuolen kehittäminen on taas alkanut kiinnostaa enemmän nyt vanhemmiten. Se ei ole hätäisen miehen hommaa, kasvu ja kehitys tapahtuu hitaasti ja varmasti.
Kallioinen Yhtiöiden kiinteistövuokraustoiminnan kehitykseen tuli innostuneen Arskan avuksi huhtikuun alusta rekkakuormallinen osaamista, kun Jaakko Ahlroos aloitti kiinteistö- ja kehityspäällikön toimessa. Jaakon tausta kiinteistöjen saneerauksessa auttaa hahmottamaan kiinteistökokonaisuutta ja sen kunnossa pitoa, mutta ennen kaikkea Jaakolla on kyky nähdä mihin yritys voi yltää tulevaisuudessa ja millaisia toimia sinne pääsemiseen tarvitaan. Kun nämä miehet pääsevät yhdessä kunnolla töihin, niin vain hyviä ja mielenkiintoisia aikoja odotettavissa!