Vuosi toimitusjohtajana

’Asiakkaat voivat hyvin, jos oma porukka voi hyvin’, summaa toimitusjohtaja oppimaansa ensimmäisen vuoden jälkeen Kallioisilla

Työskenneltyään vuoden Kallioinen Yhtiöiden toimitusjohtajana Isto Nuorkivi kertoo kokemuksistaan ja oppimastaan:
– Perheyrityksen yrittäjähenkisyys ja välittäminen elävät Kallioisella vahvana. Vuoden aikana määrittelimme yhdessä henkilökunnan kanssa yrityksen arvot: yhteistyö, luotettavuus sekä kunnioitus ja ne eivät ole vain sanahelinää, vaan näkyvät liiketoimintojemme saumattomassa yhteiselossa sekä arjen tekemisessä.

Kallioisen vahvuuksiksi Isto on huomannut työntekijöiden ammattitaidon, yrityksen joustavuuden ja nopeuden asiakkaiden tarpeeseen vastaamisessa.

– Tätä viestiä kuulen säännönmukaisesti niin asiakkailtamme kuin omalta henkilöstöltämme, kertoo toimitusjohtaja hymyillen ylpeänä.

– Lisäksi minulle on selvinnyt tämän vuoden aikana, että ihmiset viihtyvät meillä: henkilöstön työtyytyväisyyskysely ja pitkät asiakassuhteet osoittavat sen.

Isto on oppinut vuodessa myös paljon johtamisesta ja omasta itsestään. Johtajana hän haluaa luottaa ihmisiin ja siihen, että he osaavat työnsä.

– Tuloksia saadaan, kun ihmisille annetaan vastuuta ja vapautta.
Vastuu tarkoittaa sitä, että määritetään jokaiselle tiimille mitattavat ja liiketulokseen kytkeytyneet tavoitteet. Tavoitteiden ja niiden seurannan mittarointiin kannattaa tosissaan uhrata aikaa ja energiaa, koska se tuottaa tulosta, lupaa Isto

– Vapaus tarkoittaa sitä, että luotetaan ihmisten kyvykkyyteen ja motivaatioon pyrkiä tavoitteisiin parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos kovasti kurkistelee olan yli työntekijöiden päätöksiä, saa aikaan vain kipsaantumista ja vastuun siirtelyä, vaikka aikomus olisikin hyvä.

Yrityksen johtamiseen liittyvässä päätöksen teossa tilastojen ja kaavioiden ystävänä tunnettu Isto on saanut vuoden aikana lisää vahvistusta omalle toimintatavalleen:

– Päätökset ovat laadukkaita, kun ne ovat faktapohjaisia. Tiedon keräämiseen ja analysoimiseen kannattaa nähdä vaivaa: henkilöstökyselyt, asiakaskyselyt, myyntiraportit, käyttöasteet jne. antavat paljon tietoa, johon voi luottaa ja rauhassa perustaa päätöksensä
Toisinaan olen huomannut, että fiilispohjainen käsitys tilanteesta on ollut hyvin samansuuntainen tutkittujen faktojen ja lukujen kanssa, mutta toisinaan yllättyy kuinka väärässä sitä onkaan ollut!
Molemmista kokemuksista oppii, kertoo Isto nyt monta kokemusta viisaampana

– Enkä halua tehdä päätöksiä yksikseni. Päätökset johtavat toimintaan paljon paremmin, kun ne on tehty yhdessä, Isto muistuttaa.

Kallioisella onkin otettu Iston johdolla henkilökunta esimerkiksi mukaan arvojen määritykseen ja strategiatyöhön.

– Ensin keskustellaan ja kuunnellaan ensin, päätetään vasta sitten, sanoo toimitusjohtaja jämäkästi

Henkilöstön etuja on Kallioisella parannettu Iston toimesta vuoden aikana, mutta työssä viihtymiseen Isto ajattelee vaikuttavan monet muut asiat:

– Positiivinen palaute, roolin selkeys, odotusten oikeasuhtaisuus, ja tavoitteisiin pääseminen; ylipäätään kokemus siitä, että on hyvä työssään, ja pääsee toteuttamaan sitä vapaasti ja luottamuksen ilmapiirissä, ovat toimitusjohtajan avaimet hyvään työviihtyvyyteen ja sitä kautta työn laatuun.
Isto Nuorkivi on jo vuodessa toimitusjohtajana Kallioisella saanut monta kehitysaskelta tehtyä ja uskomme vakaasti saman suunnan jatkuvan.

<< Takaisin uutisiin